Rikkinäinen lappalainen

Näin ne päivät vain kiitää, kesäloma on vain koko ajan lähempänä. Ei millään malttaisi odottaa noita vapaita kesäaamuja, jolloin voi maata sängyssä ja rapsutella pientä lappalaista.

Kun kouluvuosi lähenee loppuaan niin on pakko myös herätellä omia ajatuksia, jäädäkkö vai eikö? 

Sillä olen kokenut jo pitkään ettei vaatetuspuoli olekkaan oma juttuni, enkä pärjää tällä alalla.

Samalla olen herätellyt omia ajatuksia siirrosta Catering puolelle takaisin, siellä mikään ei ollut ongelma, vaan pärjäsin todella hyvin.

Pitää kuitenkin ajatella, että koulu matkani pitenisi tunnista, melkeimpa kahteen, onhan ravintola ala, täysin toisessa toimipisteessä ja toisessa päässä Helsinkiä.

Se tarkottaisi vielä aikaisemmin heräämistä ja Kero joutuisi olemaan vielä kauemmin yksin päivien ajan.

En vielä tiedä olisiko se, että oma mieliala nousisi, tämän kaiken arvoista, joten jätän tämän kysymys merkiksi vielä hetkeksi.

Tai ainakin niin kauan, että pääsen kyseiseen kouluun kysymään asiaa ja arvioimaan kuinka kauan valmistumiseen menisi.

Sitten päästään taas koiramaisiin metkuihin!

Nimittäin tuo minun pieni rikkinäinen lappalainen, on onnistustunut valloittamaan monen ihmisen sydämen. Sillä nykyään poikaa voisi kutsua jopa sateenkaarevan maskotiksi!

Kyllä, sain luvan nuorten iltojen ohjaajalta, että Kero saisi tulla mukaan, ensimäisestä päivästä lähtien se onkin ollut toivottu vieras paikalle, vähintään aina joku kysyy: " kai Kerokin tulee?"

Se on hurmannut ihmiset pääosin rauhallisuudellaan ja sillä, että on hyvinkin väliinpitämätön vieraita ihmisiä kohtaan, ei siis ole arka, mutta ei riehu pentumaisesti ihmisiä nähdessään, vaan vain on.

Lelujen kanssa, se saattaa hakea nuoria leikkiin, mutta pääosin se istuu jossain kerjäämässä patonkia, tai tekee omia juttujaan, olen ollut niin pirun ylpeä tuosta koirasta, enemmän kuin laki sallisi.

Se vain käyttäytyy niin hirveän sivistyneesti uusissa paikoissa, vaikka välillä tuleekin kaivattua sitä pennun sosiaalisuutta, mutta ainakin tuota on helppo pitää vapaana, kun se vain kävelee ihmisten ohi, vaikka ne kuinka maanittelisivat pentua luokseen.

Tämän takia sana rikkinäinen, kämppikseni keksi tämän nimityksen, sillä Keroa ei kiinnosta kotona, kuin aina vain ainoastaan mamma, muiden luo se saattaa käydä nuuhkaisemassa, mutta sitten se taas tekee omiaan, tai tulee mun luokseni hakemaan huomiota.

Kun ihmiset tulevat kysymään saako koiraa rapsuttaa, niin Kero ei häntäänsäkkään heilauta, taikka suo katsetta kulkijaan, antaa se rapsuttaa, mutta lähinnä se näyttää siltä kuin: " No lääpi sitten, jos on aivan pakko." 

Painotan vielä, ettei Kero ole Agressiivinen, tai arka, poika vain on kerta kaikkisen väliinpitämätön maailman menosta, sillä on sydän siellä missä minä olen, eikä pienestä lappalaisesta vain riitä muille.

Tässä nyt ollaan nyt pyöritelty päätä, jos lähtisi mätsäreihin tässä lähipäivinä, vain kokeilemaan jos poika pärjäisi ja saataisiin taas uusia kokemuksia matkalle.

Nähtäisiin samalla, miten se antaa vieraan ihmisen käsitellä itseään, en usko että se tulee olemaan mikään iso ongelma, mutta siltihän sitä pitää vähän jännitellä!

Kero tosiaan täyttää ensiviikolla 8kk:tta, painoa on vaivaiset 14kg, mutta pallikarvojaan se on kasvattanut ja vauhdilla.

Se on alkanut nostamaan jalkaa, joka tuli ihan positiivisena yll'tyksenä minulle, sillä onhan se paljon kivempi että se kusisi kaupungissa johonkin tolppaan, eikä keskelle jalkakäytävää.

Toki jalan nosto yritykset, ovat olleet vielä pieniä ja vielä on matkaa edessä, että se nostaisi siihen minun toivomaan pylvääseen.

Sitten vielä, ne perkuleen kepit...
Ennen tuo leikki ihan sulassa sovussa muiden kanssa, oli se sitten keppi, tai lelu, nyt sille on tullut piirre, ettei muut koirat saa koskea, hänen aarteisiinsa.

On pari kertaa puistoillessakin saanut heitellä noita keppejä aidan yli, kun tuo yrittää väistämättä tapella niistä, varsinkin jos toinen koira haluaa hänen keppinsä, tai vastaivuudessa jollain toisella on keppi.

Ei se siis tappelemalla, tappelemaan mene, vaan vain sillä että se haluaa pitää kepit itsellään, eikä muut saisi koskea niihin. Jos keppejä ei ole puistossa, niin sitten leikit sujuvat todella hyvin ja vauhdilla, ei tuo jokaisesta kepistä sentään riitaa haasta, ettei tuo mikään ongelma ole, vain rasittava piirre.

Joskus mietin luotanko liikaa tuohon koiraan, sillä viikonloppuisin, me käydään yölenkeillä ja minä pidän sitä vapaana, eise vielä kertaakaan mihinkään ole karannut, tai siis en usko että tulee lähtemäänkään. 

Paitsi sitten kun yhtenä yönä, se paineli tuhatta ja sataa citykanin perään ja katosi kukkulan taakse, positiiviseksi yllätykseksi, se paineli samaa vauhtia takasinkin, kun tajusi ettei tule saamaan jänöä kiinni. Teki se sen uudelleenkin hetken päästä, mutta kumminkin palasi luokseni hetken päästä. 

Ehkä luotan liikaa? En tiedä, jotenkin mulla vaan on se fiilis, et mihin tuo ikinä lähtisikään, niin kyllä se lopulta mut etsisi käsiinsä, onhan sitä todistettu jo yhteen, jos ei pariin otteeseen. 

Muuton aikaan, se pääsi karkuun pesuhuoneesta, mun ollessa ulkona, Kero oli komeasti juossut pihalle saman tien kun ovi oli auennut, se olisi voinut painaa koirapuistoon, mutta poimikin mun hajun ja sain innostuneen lappalaisen vastaan parkkipaikalla. 

Vietettiin koirienpäivää hienoissa merkeissä, sillä vihdoin päästiin Keron siskon Bellan kanssa puistoilemaan, tyttö on ollu saikulla yskän takia ja vihdoinkin pääsivät sisarukset rallattelemaan. 

Kyllä siinä oli pakko tulla hyvä mieli, kun tuo poika suorastaan räjähti käsiin kun näki siskonsa pitkästä aikaa, siellä ne sitten puistossa juoksi ja paini, vaikka kero ei rynnimis leikeistä muuten pidä, niin Bellan kanssa se aina remuaa maassa, koko sydämensä kyllyydestä. 

Onhan se mukavaa kun sisko ja isä, asuvat melkein meidän naapurissa, joten kuulumisten vaihtaminen oli enemmän kuin tarpeen, oli mukava kuulla miten Bellalla on mennyt ja myös oli kiva verrata sisaruksia keskenään. 

Eihän ne loppujen lopuksi, ollutkaan niin samanbnäköisiä, kuin kuviteltiin.