tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ei ole koiraa karvoihin katsominen


Ensiksi pyydän anteeksi pitkää taukoa teksteistä, mutta muuttamis prosessi on vienyt paljon voimia, eikä ole ollut toimivaa konetta käytössä. Onneksi nyt on hetki aikaa, istua alas ja hengähtää. 




Aloitan keskustelun monelle arasta aiheesta, nimittäin koirien ja varsinkin oman ulkonäön arvostelusta. 

Näin taannoin yhdessä koira aiheisessa ryhmässä keskustelun, jossa joku oli kehunut toisen koiraa kauniiksi, kun tähän heitettiinkin toisen eriävä mielipide, niin johan ihmisten kärttyisyys aste nousi. 

Enkä todellakaan puhu: " Hyi ku sulla on ruma rakki." tyylillä, vaan kuinka sanottiin kuinka koira kyllä on söpö, mutta...

Se ainainen mutta, joka herättää ihmisissä ärsytystä, enkä valitettavasti en vain voi ymmärtää. 
Yksinkertaisesti rodut laitetaan muottiin, toki on erinäköisiä/muotoisia ja luonteisia koiria, mutta kun kyse on yksinkertaisesti rodun alkuperäis piirteistä. 

Se että koira olisi vaikka todella sievä ja kaunis, ei kerro sitä näyttääkö se rodunsa edustajalta jos se kuuluisikin olla alkukantainen. 

Sitten jos joku erehtyykin mainita asiasta, niin joko omistaja loukkaantuu, tai koko yhteisö onkin maailman reunalla, koska ei saa sanoa "pahaa sanaa" toisen lemmikistä.

Se että joku uskaltaa mainita, että jonkun koira poikkeaa rodun piirteistä, ei tarkoita, että se olisi jotenkin vähemmän rakastettu, tärkeä, tai kapinen rakki joka ei muistuta lainkaan rodunsa edustajaa. 

Miksi tästä siis täytyy loukkaantua, toki jos kehuja vain kalastelee, niin saattaa vähän sydäntä puristaa kommentti, mutta jos kyseessä oikeasti ei ole mikään "hakkaan sinut maanrakoon," vaan: " onpas sievä, mutta itse pidän enemmän alkukantaisemman näköisista rodunsa edustajista."

Itse olen haukkunut Keroa ihan ääneen kun se tuli minulle, sillä oli silmät liian lähellä toisiaan, se oli vain tasainen karvapötkö josta ei todellakaan ollut valokuvaukseen potenttiaalia. 

Sillä on nykyään liian isot korvat omaan makuuni, olen myös kuullut kommenttia muiden suusta, 
enkä todellakaan ole niistä tunkenut hernettä nenääni, sillä mitä väliä sillä on että joku on sitä mieltä, että koirasi on epärodun mukainen.

Toki me ollaan saatu Keron kanssa paljon kehujakin, mutta kyllä itse sen myönnän ettei tuo täysin virheetön ole. 

Toki narttumaisista piirteistä päästään, kun massaa tulee lisää. 



Pääpointti on se, ettei kenenkään koira ole täysin virheetön, se että kyseinen yksilö pärjäisi näyttelyissä ei välttämättä tee myöskään siitä täydellistä, silmää miellyttävän lähinnä. 

Toki tuomarit varmasti etsivät rodun ominaispiirrettä, mutta varmasti myös paljon mennään sillä, mikä omasta mielestä näyttää kauniilta, jolloin saatetan unohtaa rodun käyttö tarkoitus kokonaan. 

Monet rodut ovat jakaantuneet näyttely/käyttö linjoille, jolloin rotuun tulee huomattavia eroja. 

Jotkut haluavat saada loistavan näyttely puudelin, kun taas toiset tahtovat kisatykin, joka on täysin ymmärrettävää, mutta miksi silti samaa rotua täytyy jalostaa niin radikaalisti, että lopulta ne kuvan kauniit rodun edustajat eivät toimikkaan työtehtävissä, joihin ne on jalostettu.  




Nykypäivänä ei saa sanoa mielipidettään ääneen, kaikki pitäisi olla iloisen poitiivisia kommentteja. 
Toki mihinkään haukkumiseen tai kiusaamiseen ei saa lähteä, mutta jos nätisti ilmaisee asiasta, niin miksi ihmiset suuttuvat. 

Tottakai monien mielestä, se oma lapsi on kaunein ja suloisin otus maanpäällä, mutta monesti se silmä sokeutuu oman koiran virheille, eikä lopuksi jää kuin täydellinen paketti, jolla on maailman kultaisin luonne. 

Kun sitten toisaalle koira voikin olla kaikkea muuta, mitä omistaja itse ajattelee, eikä tätä saisi edes kauniisti ilmaistuna sanoa ääneen, sillä: " kaikki koirat ovat kauniita." 

Mitään ulkonäkö seikkoja ei saa suorastaan edes ajatella, sillä jokainen koira on yksilö ja se mitä suustaan päästää, pitäisi olla aina kaunista sanottavaa. 

Pitäisi kumminkin ajatella, loukkaantuuko se karvakorva arvosteluista, ottaako se itseensä ja itkee itsensä uneen, jokainen varmaan tietää tähän vastauksen...

Hihnan toisessa päässä taas halutaan tappaa katseella, puolustaa lemmikkiään henkeen ja vereen, vaikkei kukaan olisi koskaan perheenjäsentä rumaksi sanonut, mutta jos sanoissa on pienintäkin kritiikkiä niin saatat poistua pian kyseisen omistajan kaveri piiristä, tai dramaattisesti saada estot facebookissa. 

Sitten myöhemmin saa kuulla kuinka olet kamala ihminen, kun kehtasit mainita ettei koira miellytä omaa silmääsi, vaikka kaunis onkin. 

Olet mielipiteelläsi loukannut radikaalisti lemmikin olemassa oloa ja sen tarkoitusta, vaikket olisi tarkoittanut mitään pahaa, niin valitettavasti monet eivät sitä ymmärrä. 

Joskus on hyvä pitää ajatukset päässään, muttei myökään pitäisi pelätä esittää omaa mielipidettään. 
Jokaisella kuuluu olla oikeus sanoa mitä ajattelee, kunhan tekstin sisältö ei mene henkilökohtaisuuksiin tai ääripäihin. 

Lopulta eihän koiraa ole karvoihin katsominen.

Toivottavasti en loukannut ketään tekstilläni, kyseessä on täysin oma mielipide asiasta, eikä teksti ole tarkoitettu kenellekkään, vaan yleisen mietinnän tulos! 




5 kommenttia:

  1. Mutta toisaalta. Mitä merkitystä sillä on kenellekään, onko jonkun koira epärodunmukainen (tai suoraan sanottuna ruma rotunsa edustaja)? Miksi siitä pitäisi erikseen mainita, ketä sellainen hyödyttää? Eikö näyttelyt ole sitä varten, että viedään koira arvosteltavaksi ammattilaiselle? Mietin tässä nyt vaan sitä, että se oma koira on monelle niin rakas ja tärkeä henkireikä ettei vieraiden ihmisten kommentit sen ulkonäöstä hyödytä ketään. Toki, jos omistaja itse pyytää mielipiteitä on asia eri. Jos arvosteluja on pyytänyt, niin tottakai niitä kuuluu myös sietämään. :D

    Minä ainaki vetäisin herneen nenään, jos joku tulisi arvostelemaan mun koiran ulkonäköä, jos en ole sitä erikseen pyytänyt. Vaikka tiedän itse, ettei tuo seropin näköinen lepakko saisi näyttelystä H:ta parempaa eikä rakenne vastaa rotumääritelmän ihannetta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi, lähinnä ihmetyttää kun jos kukaan ei rumasti tule sulle sanomaan, vaan tyyliin mainitsee ettei koira miellytä omaa silmää.

      En tiiä vaikka koira on mulle henkireikä, en osaa loukkaantua vaikka tuota sanottais rumaks, en toki kenellekkään mene huutelemaan jokaiseen kuvaan mitä mielipidettä olen koirasta.

      Tätä varten kirjoitin tämän, että tulisi keskustelua aikaan! :)

      Poista
  2. Vaikka facebookin koiraryhmätkin ovat keskustelufoorumeita ei se silti tarkoita että se olisi avoin paikka arvostella muiden koiria ellei omistaja niin itse halua. Minusta sen pitäisi voida olla myös paikka missä saa vapaasti postailla niitä ihania koirakuviaan ihmisille jotka jakavat saman harrastuksen/intohimon/elämäntavan. Itse en ymmärrä miksi kenenkään eläintä pitäisi päästä arvostelemaan ellei omistaja niin pyydä. Itse päivästä riippuen osaan olla loukkaantuja mikä varmaan on syy miski ynmärrän heitä joita harmittaa. Pahin on se ettei siitä harmituksesta saa sanoa kun seuraavana hyppää niskään kukkahattu/herneenpalko/tiukkis/tosikko/poppari -meemit ja kommentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatketaan nyt vähän vielä. Tämä: "miksi mielipidettään ei saa ilmaista" -kortti otetaan aima kehiin kun puolustellaan itseään kun anatama kritiikki ei uponnutkaan. Toki mielipiteensä saa ilmaista mutta se pitää kestää sitten kummastakin suunnasta :)

      Poista
    2. Hyvää pohdiskelua ja totta, en sano että jokaiseen kuvaan saa mennä heittämään jos koirassa on jotain " vikaa," vaan lähinnä näitä jossa joku toinen, postaa kuvan joka ei välttämättä ole omasta koirasta ja heittää että hänen mieletään on kaunis yksilö.

      Joka taas minusta on vain semmoinen postaus johon saa tulla sanomaan oman mielipiteensä, sillä joku toinen oli arvostellut koiran ulkonäköä niin miksei siihen saa tulla heittämään omaa mielipidettä koirasta, vaikka ei edes sano että kyseinen yksilö olisi edes ruma, vaan ei omaa silmää miellytä.

      Ymmärrän toki, ettei mennä: " koiraani lenkillä, jne." kuviin heittämään kommenttia, mutta jos kyseisessä postauksessa on arvioitu koiran ulkonäköä, tai kysytty mielipidettä koirasta, niin silloin mielestäni saa tulla sanomaan oman mielipiteensä, toki hyvän maun rajoissa.

      Poista