Puppe

Tässä on tapahtunut niin paljon, ettei ole ollut aikaa kirjoitella, tai ennemmin ei ole ollut fiilistä.

Sanotaanko lyhyesti, koulu elämä on nyt paussilla, saikkulla oon ollut jo parin kuukauden ajan ja seuraavan pari tässä vielä edessä.

Keskityn nyt täysin omaan terveyteeni, koiriin ja ylipäätään elämiseen, yritän olla ottamatta stressiä mistään ylimääräisestä.

Joten ajankuluksi voisin kirjoittaa vaikka Pupesta, siitä ei ole montaa sanaa ehtinytkään kertoa. 

Puppe on nyt melkein 5kk ja painoakin on kertynyt sen 15-16kg.

Luonteeltaan poika on valpas, mutta samaan aikaan hieman epäröivä.
Se on rohkea, sitä ei pelota kovat äänet, imuriin se olisi tunkemassa nokkaansa ja syksyllä seistä tapitti lehtipuhaltimen edessä.

Mutta kerta kukaan ei ole täydellinen, niin Puppe epäilee ihmisiä, se ei ole arka tai agressiivinen, se vaan ei luota vieraisiin.
Toki ei se luota jos tuttukin kantaa peltiä/pahvilaatikkoa, se epäilee viimeiseen asti ihmisiä.

Mun jalkojen takana olis paras paikka, sieltä voi turvallisen välimatkan päästä vilkuilla maailman menoa, ei se tutuilleekkaan ole ylinystävä, lähinnä väliinpitämätön.

Tätä pientä piirettä yritetään nyt saada siihen sietämiseen asti, mulla ei koirien tarvii pyöriä vieraiden jaloissa, se riittää että siedetään ne ja hengataan sitten vaikka omissa oloissaan, jos siltä tuntuu.

Ollaan nyt useampi viikko oltu maalla ja on ihanaa huomata, kuinka koko ajan se epäröinti pienenee ja se jo "hymyilee" tutuille, kun saa rapsutuksia.

Kyllä tuolla pieni belgiperkeleellä on tapana hymyillä, se näyttelee kaikkia hampaita rapsuttaessa ja sitten suukottaa naaman märäksi, tätä se on yleensä tehnyt vain mulle, mutta eilen se teki jo samaa pikkuveljelleni.

 

Meillä on myös ikuinen taistelu kynsien leikkuusta, ei millään suostuttaisi siihen toimenpiteeseen...
Pikkuhiljaa, niin kuin mummo lumessa, vai miten se menikään.

Se juttelee ja pitää omia örinöitä kun kynsiä yrittää leikata, ei pysy paikallaan ja pahimmillaan yrittää näppiä, onneksi se on jäänyt jo paljon vähemmälle.

Tuo onnistuu vähän väliä, samaan kynsiään rikki, joten leikkaaminen on välttämätöntä.
Välillä on pitänyt kahden ihmisen pitää kiinni, kun yksi leikkaa.

Myös eläinlääkärillä tuo on käynyt rokotusten lisäksi kerran, se onnistui nimittäin juurikin saamaan varpaansa tulehtuneeksi, kynsi vamman tähden...

Välillä on itse saanut purra hammasta ja myönnän että hermot on pariinkin otteeseen palaneet loppuun, kun en edes muista miten Kerosta on tullut tommoinen letkeä tapaus.

Se vain maakaa koko toimituksen ajan, eikä liiemmin huomio koko hommaa. 
Toki aika on voinut kullata muistot. 

Tähän asti ollaan opittu antamaan tassua, toista, seisoa, maahan ja odottaa kupilla niin, että voin lähteä vaikka seuraavaan huoneeseen tekemään asioita ja palata takaisin antamaan luvan mennä kupolle.

Myöskin tuo irroittaa hyvin käskystä ja selvästi hakee minulta kontaktia, joka on ollut positiivinen yllätys.

Puppe myöskin menee junissa/busseissa/Metroissa ammattimaisesti, se nukkuu yleensä koko matkan, eikä välitä ruuhka-aikanakaan ihmispaljoudesta.

Ollaan käyty pyörimässä keskustassa ja tuo luottaa muhun kuin kallioon, ei yhtään välitä katujen vilkkaudesta, vaan keskittyy mihin mä olen menossa.

Molemmat on myös päässeet kiinalaiseen, siellä koirat ovat keränneet huomiota.
Kero yleensä ottaa siinä pienet nokoset ja Puppe vähän pälyilee ohi meneviä ihmisiä, mutta rauhoittuu myöskin todella nopeasti nukkumaan.

Älkää käsittäkö väärin, Kerokin hakee huomiota ja ohjeita, mutta tuolla Tervulta se tulee vain niin eri kategoriassa, siinä paistaa halu oppia ja työskennellä.

Ei ole päivää jolloin katuisin kahden nuoren koiran ottamista samaan aikaan, ne on toistensa parhaat kaverit, niiden juttuja on mukava seurata ja ne molemmat on varastanut paikkansa sydämestäni.

Puppe muistuttaa piirteiltään paljon Kisbeä, on hetkiä jolloin näen sen sekarotuisen vaahtokarkin, tosta pupuli pallosta.

Puppe on yksinkertaisesti vain PARAS.