Taistele itsesi voittoon

Kun harrastaa koiran kanssa, se tarkoittaa että molemmilla osapuolilla on hauskaa, sekä omistajalla että koiralla. En itse luettelisi "oikeaan" harrastamiseen lajia, jossa omistaja hallitsee koiraa pellolla, niin että eläin hätääntyy tai menee lukkoon huomatessaan mokanneensa. 

Haluan harrastaa, Kisbestä olisi potentiaalia tottikseen, varmasti päästäisiin pitkälle näissä epävirallisissa lajeissa. Se tekee iloisesti, keulii seuratessa. Kaikesta se antaa 100% itsensä, eikä turhaudu vääristä tekemisistä.

Mikä meitä sitten estää, kerta koirasta olisi potenttiaalia, mutta entäs jos omistajassa ei ole. Itselläni on Dyspraxia, joka lyhennettynä tarkoittaa minun on monotorisesti vaikea hahmottaa/toteuttaa tiettyjä liikkeitä. Jonka takia itse hermostun, taikka ennemmin turhaudun. 

Itselläni on todella huono itsetunto, se näkyi aikanaan Agilityssä Leidin kanssa. Vaikka koira loisti radalla, niin minä olin ennemmin riippakivi koiran perässä. Haroin hermostuneesti hiuksia kesken suorituksen, saaden koiran hämmentymään mitä pitäisi tehdä. 

Ihmiset yrittivät opettaa minulle melko yksinkertaisi agilityliikkeitä, yritin ja yritin. Mutta aina tein ne monotorisesti väärin. En saa ajatusta ja kroppaa toimimaan yhteen. 

Se vaan kun yrittää parhaansa, muttei tule koskaan pääsemään pitkälle. Tämä on huomattu koulussa, opettajat ovat sanoneet etten tule koskaan saamaan ykköstä parempaa numeroa. koska he joutuvat neuvomaan minua niin paljon tunneilla. 

Ala-asteella olin musiikissa, en saanut soitettua edes tampuriinia tahdissa, vaikka kuinka laskin 1, 2, 3... Turhauduin, muut luokassa naureskelivat minulle, päädyin laulamaan 3vuodeksi. Pahinta ehkä tässä oli kun sijainen pakotti kaikkien soittamaan rumpuja, minä sitten siinä itku kurkussa yritin soittaa. Vaikka sanottiin että se on helppoa, en saanut rytmiä tehtyä, enkä mitään . 

Sanotaanko että koko koulu ikäni, olen pitänyt itseäni tyhmänä, koska muut osaavat minä en. Tästä sitten on seurannut tosi alhainen itsetunto, kaiken lisäksi olen yliherkkä ihminen ja tuppaan ottamaan vähänkin negatiivisen kommentin itseeni. Osaan kyllä suodattaa hyvin pahoja sanoja, mutta joskus niitä romahduksiakin tulee. 

Koiran kanssa toimiminen on kyllä mahdollista, mutta juurikin yllä mainitun takia, kun vaikka ohjaan koiraa, niin minun on hyvinkin vaikea "kävellä normaalisti." Koulutus tilanteessa. En vain pysty keskittymään kahteen asiaan samaan aikaan. Jos motoriikka on jo muutenkin hukassa, niin on se kiva yrittää käyttää käsiään, mieltään ja jalkojaan samaan aikaan. Aina tästä saan kommenttia: " Voisi sitä normaalistikkin kävellä!"  Enkä tästä todellakaan suutu, mutta se turhauttaa.. 

Voisit kuvitella asian näin. Sinä teet asioita koiran kanssa, vaikka agilityä. Juokset, pyydät esteet, sekä teet itsekkin jonkun liikeradan onnistut. 

Minä juoksen rasalla, ohjaan koiraa, yritän liike rataa... Menen lukkoon, en joko muista taikka ymmärrä miten liike suoritetaan. Tai saa vain itseäni tekemään sitä oikein. 

Joillekkin helppoa toisille vaikeaa. Olen oppinut kyllä elämään kyseisen "vaivan" kanssa. Vaikka välillä se ärsyttääkin. Kuten tänään kun treenasin seuruuta, en pystynyt kävelemään normaalisti ja palkata koiraa ja tunsin kyllä takanani olevan teinilauman katseet. 

Mutta harjoitus tekee mestarin, ehkä minäkin joku päivä saisin toimittua koiran kanssa niin, että uskaltaisin hakea johonkin ryhmään, vaatimaan opetusta. 

Ehkä sitä voisi vain yrittää...