Muutosten aika

Kappas perkelettä! Toihan ehti jossain vaiheessa täyttää 5kk, kohta jo juhlistaan puolivuotisia... 

Minne se aika menee, kohta toi on jo kasvattanut aivot, tai niin vois toivoa. 

Eli miten toi pentu on muuttanut mun elämääni? 

Tuttuni tuossa eräänä päivänä, mietti mitä hyötyä on koirista. Tää pakotti mut miettimään, miten Kisbe on tullut mun elämääni, muuttuiko se yhtään pennun tulon jälkeen. Eli hypätäänpäs kesälomaa ennen olevaan aikaan. ( niin kauas, tiedän!) 

Palautin Leidin joululomalla takaisin maalle, vaikka se sattui, tiesin sen olevan oikea päätös. Hetken jo ajattelin että koiraton elämä olisi parempi. Pian tosin sain tietää, ettei se olisi... 

En mennyt ulos, kävin vain koulussa. Aina sama rutiini, kouluun, kotiin, kouluun ja kotiin. En enää sosiaalisoitunut samalla tavalla kuin ennen. Olihan minulla koulukaverini, mutten koulun jälkeen tehnyt muuta, kuin ollut tietokoneella. 

Olin väsynyt, koulu motivaatio kuivui pois, halusin taas jotain muutakin kuin harmaa arki. Henkinen jaksaminen oli lopussa, olisin halunnut jäädä sinne turvalliseen nurkkaan ja antaa olla. 

Mulla on Ahdiskohtauksia ollut, pelkään pimeää.. Nyt ei ollut sitä joka vartioi untani.  En tuntenut olevani turvassa. 

 

Kun pentu tuli taloon, nukuin ensimäistä kertaa rauhassa, jo Kisben tuhina rauhoitti oloni, en pelännyt pimeää enää niin pahasti. Uskallauduin uloskin myöhää yöllä, koska tiesin pennun ilmoittavan "epäilyttävistä" hahmoista.

Koira tuo elämään niin paljon sisältöä, kun miettii asiaa. Se vies inut ulos, sosiaalistaa uusiin ihmisiin, sekä rakastaa sinua ehdoitta. En usko ettei minulla koskaan tule olemaan niin luotettavaa ystävää kuin Kisbe. 

Se on aivan sama kuinka pahapäivä on ollut, niin tuo ottaa aina vastaan ilolla. Oli se sitten 20minuutin kauppareissu, tai 8h koulupäivä. Kisbe on tutustuttanut, mut useisiin ihmisiin kirkkonummella, se on jopa solminut vanhan jäätyneen ystävyys suhteen takaisin eloon. 

Oon monesti puhunut postauksissa siitä, kuinka en tuntisi naapureitani ilman Kisbeä, oon edelleen samaa mieltä. Tuskin edes moikkaisin, muita ilman tota koiraa. Ihmset muistaa muo kaupassa, kysyy miten pennun kanssa menee. Se tekee jokaisesta päivästä paremman. 

Posti on nykyään hyvinkin mukava paikka, Kisbe on työntekijöiden suosikki. Aina hakiessani pakettia, tullaan pentua rapsuttamaan. Kyselemään miten yksinolo sujuu, onko tuhonnut mitään, myös kehutaan kuinka hienon koiran omistan. En voi ikinä olla hymyilemättä. On mukavaa kun ihmiset haluavat tukea ja auttaa. 

Tottakai elämä myös vaikenee, koiran hankinnan jälkeen. Enää ei voi vaan ottaa ja repäistä. Pitää aina tulla koulusta suoraa kotiin, ei voi lähteä extemporee vkl reissuille, pitää miettiä mitä ostaa, ettei pentu jää ilman ruokaa. Jopa sun ajatukses koulussa, pyöri pennussa. 

En siltin nää et noi olis hirveen pahoja syitä olla ottamatta koiraa, tosin asia varmasti olisi eri jos olisin menevämpi ihminen. Nytkin on vkl:na tampereelle menoa, jolloin Kisbe menee tutuille hoitoon. Olisihan tossa voinut käydä ettei kukaan olis ottanut pentua. Olisin joutunut perumaan menoni, mutta onneksi aika hyvin ihmiset ovat valmiita ottamaan tuota hoitoon. Vaikka se osaakin olla tosi kamala välillä. 

Elämästä on tullut elämisen arvoista. 

Tilasin tossa pariviikkoa aikaa sitten piirustuksen kaveriltani. Tottakai se liittyi Kisbeen, sekä sen kahteen parhaaseen ystävään. En oo koskaan ollut näin tyytyväinen työjälkeen! en malta odottaa että saan kuvan käsiini. 

Täs on pari päivää mietiskellyt, et mitä rotuja tossa mahtaa olla. Vaikka saksanpaimenkoira paistaa läpi kiitettävästi. Kisbehän on luonteeltaan avoin, se rakastaa kaikkia, niin koiria, kuin ihmisiäkin. Sillä on suojelu viettiä, haukkuu/murisee jos joku kävelee pimeällä, taikka on muuten vain epäilyttävä. 

Se louskuttaa leukojaan, jos innostuu. On kiinnostunut karjasta, muttei lähde ajamaan sata lasissa. Lauma on sille tärkeä, ei lähde kauaksi, muttei myöskään haluaisi että yksikään lähtisi eri suuntaan.

Tekee opitun asian innolla, mutta osaa olla tosi kovapäinen tapaus.
Ei loukkaannu komentamisesta, muttei myöskään korvaansa lotkauta jos on jotain kiinnostavampaa edessä. 

Jotenkin on vaikee käsittää ettei tuo ole labbis, sillä ei ole niin suuri miellyttämishalu. 

Leidi oli helppo koira, se kuunteli ja halusi totella. Ehkä siksi se sattuukin, että toi on niin puupää. Ei sais verrata, mutta silti sitä tekee. 

Jotkut pärjäis ilman koiraa, mut mä en. Kisbe tuskin tulee olemaan viimeinen karvakuono, mutta en todellakaan pitkään aikaa ole toista ottamassa. 

Yritetään selviytyä päivä kerrallaan, aina yksi askel kerrallaan. Kunhan rinta rinnan kuljetaan <3