Syksy meni ja tuli, Mukanaan se toi paljon iloa, mutta myös surua. Jouduin tekemään raskaan päätöksen ja vielä selvitä siitä eteenpäin. Nyt vahvempana kuin ennen, kohti tulevaa.
Oltiin viime viikolla Nitron, Norin ja Nuutin kanssa paimennus treeneissa. Itse olin keron kanssa kuuntelu oppilaana, samalla yrittäen kuvata koko hommaa. Mielenkiintoista se oli, sekä pojasta huomasi kuinka se oli kiinnostunut noista villahousuista.
Olin kuvitellut paimennuksen jostain syystä nopeaksi lajiksi, vaikka se on itsessään todella rauhallista, koiran ja mielen hallintaa. Mielikuva nopeasti juoksevasta paimenesta, on kai jäänyt lapsuus ajan karjakoirasta. Tosin lampaan ja lehmän ajaminen on kaksi täysin eri asiaa.
Olen ahkerasti valokuvannut, huomannut samalla kuinka kamera käsi kehittyy, ihan niin kuin piirustusten kanssa. Kun samaa asiaa jankkaa ja ehkä kysyy hieman apua, niin lopulta voi tuntea onnistuneensa jossain.
En olisi ylä-asteen aikana uskonut, että minä hurahtaisin valokuvaukseen, aivan niin kuin kaverini ja siskoni. Tosin nautin huomattavasti enemmän kuvanmuokkauksesta, kuin kuvaus hommasta. Jotenkin se vain on semmoinen homma missä saa toteuttaa luovuuttaan ja on yksinkertaisesti hauskaa.
Kero on ollut hieno poika, ollaan pienen muistutuksen jälkeen opittu kulkemaan jälleen vapaana. Hyvin se kävelee joko jalanvieressä, kun eksyy hieman kauemmaksi niin aina kääntyy kurkkaamaan tulenhan vielä perässä. Tulee myös nykyään 80% luokse kutsuessa.
Istuminen sujuu ilman käsimerkkiä, tassua annetaan joskus liikaakin ja nyt ollaan aloitettu ehdollistaminen pilliin. Onhan se kätevä kapistus pelloilla.
Sisäsiisteys on tähän päivään asti ollut hyvällä mallilla, tosin yhtenä päivänä Kero päätti liritellä kaikkien näiden viikkojen edestä sisälle,. Itsellä meinas huumori loppua koko hommaan, tosin iltalenkin jälkeen oltiin sitten molemmat paljon viisaampia ja rauhottuneempia.
Niin siis ollaan aloitettu lenkkeily, vain lyhyt 2km lenkki. Puolet matkasta mennään metsätietä vapaana ja loput hihnassa. Pätevästi tuo pieni on hoitanut molemmat osuudet kuuliaisesti.
Enää ei ole hihnakaan niin kamala kapistus kun oli ensimäisillä viikoilla.
Ensviikolla päästään vihdoin takaisin Knummelle.
On ollut ihan siätämätön ikävä kaikkia ja eritoten kaupunki elämässä on vain niin paljon enemmän hohtoa, kuin tässä maalais tolloilussa...
Kyllä olen asunut koko pienen ikäni maalla, mutta silti asun mielummin kaupungissa, kuin peltojen keskellä. Olen liian sosiaalinen erakoitumaan, vielä...
Eilen satoi kauan odotettu ensilumi maahan, ei voinut lapparin pennulla olla riemulla rajaa, kun pääsijuoksemaan ja pyörimään hangessa. Olihan siinä pakko itsellekkiin tulla parempi mieli, kun katseli toisen intoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti