Rakkautta ei piiloon saa

Vihdoin voin sen myöntää, kuukausien jälkeen...

Kero kuuluu perheeseen, en pysty kuvittelemaan elämääni ilman sitä, ennen kaikkea välitän tosta pienestä karvapallosta enemmän kuin mistään.

Olen vihdoin pystynyt avaamaan sydämeni tuolle pennulle, se ei ole enää vain välttämätön hoitaa, vaan myös älyttömän rakas.

Joskus elämän jatkumiseen tarvitaan apua, varsinkin sen pienen vaahtokarkin muodossa.

Ajattelin jo kauan sitten, että tekisin postauksen Keron ja Kisben eroista, mutten ollut valmis siihen. Tänään on ollut jälleen ilta, jolloin pientä mammanpoikaa ikävöin. 

Joskus toivoisin, että joku vain sammuttaisi tämän loputtoman kivun, ehkä jopa poistaisi muistot.. 
Sitten tajuan ettei se olisi oikein, 

Kisbe oli tärkein osa elämääni, ehkä jopa parhain. 
Tiedän vielä jonain päivänä tuon pienen demoninpoikasen olevan Keroa, sekä joskus vielä minua vastassa. 

Aallokkoa on vaikea hiljentää, kun myrskky on tulossa, mutta ainakin voi yrittää olla hukkumatta.

Lupaan, etten koskaan lopeta taistelua, pysyttelen pinnalla niin kauan kuin tarve vaatii. En luovuta, vaikka mitä tulisi eteen. 

Kisbe vs. Kero

Luonne: Kisbe oli luonteeltaan tosi menevä tyyppi, se ei koskaan olisi asettanut itseään konfliktiin, itseasiassa urokseksi, se oli todella alistuvainen, mutta ylpeä. 

Poika myös tuli toimeen kaikkien kanssa, niin lasten, vanhusten, kuin erinlaisteen kotieläinten, aina se löysi yhteisen sävelen uuden otuksen kanssa.

Pienikin uhkaava ele toiselta, sai Kisben menemään matalaksi, se teki selväksi aina, ettei haluaisi tapella.

Tosin siinä vaiheessa kun itse rupesi komentamaan poikaa, niin ei ollut alistumisesta merkkejäkään. 

Harvoin tosin se teki mitään semmoista, että olisi pitänyt suuttua, mutta silti aina jos joutui ottamaan niskasta kiinni, Kisbe näytti vähintäänkin ylpeältä, ei laisinkaan katuvaiselta.

Myös luonne oli puhdasta kultaa, vaikka kokoa oli 18kg puolivuotiaana, niin koskaan en ollut törmännyt niin varovaiseen koiraan. 

Siskon 1vuotias sai hakea siltä lelut, luut ja ruuat suusta asti ja se vain jakoi ne mukisematta, tai otti todella varovasti lapsen käsistä asian takaisin. 

Aina kun tunsin ahdistuneisuutta, niin Kisbe oli ensimäisenä paikalla lohduttamassa. 
Se saattoi tulla painamaan päänsä olkapäälläni tai hyppäämään viereen ja vain makoilemaan kylkeen. nojaten painollaan maailman tuskan pois sydämestäni.

Kero taas on luonteeltaan menevä, mutta epävarma vieraiden ihmisten ja koirien suhteen. 

Vieraat ihmiset saavat pojan laskemaan päätään, tekemään itsestään pienen ja vaarattoman.

Myös täysin vieraat koirat tekevät saman sen olemuksessa, mutta Kero lämpenee paljon nopeammin koirille, kuin ihmisille. 

Kero on DraamaQueen,  pienikin hipaisu saattaa aiheuttaa ontumista, muistuttaminen tottelemiseen aiheuttaa välillä kijumista ja pienikin äänenkorotus, saa Keron lopettamaan työskentelyn täysin kanssani. 

Poika ei myöskään etsi tappelua, mutta puolustautuu vahvasti, jos toinen yrittää dominoida, tai alistaa. Se ei luovuta, ennen kuin on todennut, ettei voi voittaa. 

Kero on myös tarkka tilastaan, jos koirakaverit jyräävät sitä, se kyllä sanoo, että: " Nyt saatana!!"

Mutta rauhoittuu todella äkkiä tilanteesta ja kun jyrääminen loppuu, niin leikki jatkuu normaalisti. 

Kerosta ei ole lohduttajaksi, vaikka huutaisin ja itkisin, ei poika tulisi katsomaan mikä on vialla, mutta se ilmentääkin rakkautta sitten toisin keinoin. 

Kuten lenkillä, se saattaa yllättäen kääntyä puoleeni ja vain rupeaa heilumaan ja katsomaan, niin ettei voi erehtyäkkään mitä poika tarkoittaa, se on sen tapa sanoa: " Olen iloinen ja rakastan sinua."

Välillä se tuo leluja, että leikittäisiin, kun taas joskus se nousee takajaloilleen ja nojautuu jalkoihini, jolloin voin rapsuttaa sitä mahasta ja pentu yrittää pussailla takaisin.

Tottelevaisuus; Kisbe oli tosiaan se penaalin... En sanoisi tylsin, mutta teroittamaton. 

Sillä saattoi mennä useampi hetki, ennen kuin tajusi  jonkun asian, pentu aikaan vitsailinkin, että se kuolisi joku päivä, vain oman tyhmyydensä tähden.. 

Silloin kun oppi, se teki käskyn mukisematta, luokse tulo oli aina vahva, eikä koskaan tarvinnut epäröidä, etteikö poikaa olisi voinut vapaana pitää. 

Sisäsiisteys oli vasta suoritettu 6kk ikään mennessä, Kisbe ei koskaan oppinut ilmaisemaan hätäänsä, tosin jos vatsa oli löysällä, niin silloin se hyppi ja kiljui tarvittaessa. 

Se myös käveli loistavasti hihnassa jo 3kk:na, sain silloin paljon kehuja vastaan tulijoilta, Kisbe ei itseasiassa koskaan vetänyt, tai rähissyt vastaan tuleville koirille, aina käveli nätisti jalan vieressä.

Se totteli ketä vain, missä tilanteessa vain. Sillä vain ei ollut semmoista off nappia korvissa: " kun mamma ei ole paikalla.."

Kisbe ei koskaan kyseenalaistanut, vaikka käskyt olisivat tulleet täysin tuntemattomalta taholta, se oli aina valmis miellyttämään kaikkia parhaansa mukaan, eikä se halunnut koskaan aiheuttaa pettymystä. 

Kero taas, se osaa olla todella terävä jos haluaa, mutta toisaalta aina riippuu tilanteesta. 

Luoksetulon kanssa saatiin ensimäisten kuukausien aikana taistella, mutta poika ei olisi koskaan karannut, sitä pystyi silti aina pitämään vapaana, ilman sen suurempia ongelmia. 

Kero on oppinut 4kk ikään mennessä "puhumaan," "Mennään," "istu," "odota." ja se tärkein
" Tassu," joka ei ole täysin normeissa pysynyt, sillä  pentu osaa antaa tassua kaukokäskyllä, ilman käsimerkkiä.

Hihnassa kävellään silloin tällöin hyvin ja vasta vähän aika sitten tajusin syynkin. 

Kisbe oli kesäpentu, palkkasin sitä aivan hirveästi hihna löysällä kävelystä. Keron kohdalla taas pakkaset eivät ole houkutelleet palkkaamiseen, tosin koko ajan sitäkin virhettä korjaamassa.

Kero tottelee harvoin muita, kuin minua. 
Sillä ei itseasiassa korvakaan loksahda, jos siskoni yrittää pyytää, sitä luokseen. Tämän ominaisuuden takia, perheeni uskoi Keron kuurouteen pitkän aikaan.

Se myös ilmoittaa kerrostalossa hädästään, rupeaa vinkumaan ja menee ulko-oven eteen ja pyytää pihalle, tosin maalla se ei pyydä kuin hiljaisesti, tapittamalla ulko-ovea.

Nyt vain 4kk iässä, Kerolle riittää 3-4 lenkkiä päivässä ja se on yksin 8h arkena, eikä kertaakaan ole tehnyt vahinkoja sisälle poissa olojen aikana. 

Se on uskollinen lähinnä vain minulle, muut ihmiset sen mukaan voivat painua jonnekkin missä pippuri kasvaa, toki paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Yhteenvetona voin sanoa, että omistin koiran, joka oli enkeli jo syntyessään, mutta omistan myös koiran, joka on pelastaja, jo eläessään.