Sirpaleet tuottavat onnea

Niin kuin otsikko antaa olettaa, niin ainakin toivotaan että näin on. 

Sillä  itse olen ollut jo 3viikkoa yskä kierteessä, ensimmäinen viikko oli pahin kun huimasi ja henki ei kulkenut, noh siinä sitten onnistuin astumaan tietokoneeni päälle, moni voi arvata loppu tuloksen...

Näytössä menee nyt monet kauniit, "sirpaleen" muotoiset säröt, sekä mustat alueet jatkavat viikko, viikolta kasvamista. 

Saa nähdä milloin tän uskollisen vekottimen aika koittaa, jos en toki ole itse ehtinyt lopettamaan tän kärsimystä ennen sitä. Toivottavasti nyt edes olisi kyse ennemmin viikoista, kuin päivistä. 

Kerosta ei valitettavasti ole uusia kuvia, sillä onnistuin jälleen hukkaamaan kameran laturin. Ei mene tällä hetkellä nallekarkit tasan, mutta koitetaan pysyä hengissä, näistä epäonnistumisista huolimatta. 

Niin ja meillä on mahdollinen muuttokin edessä, todennäkösesti takaisin puistolaan väliaikaisesti.

Ennen kuin löytyy meille sopiva kämppä, itse olen jo täysin kypsä tähän tavaroiden raijaamiseen, että olen päättänyt hävittää ainakin puolet tavaroistani, ettei niiden raijaamiseen menisi ikuisuutta. 

Toivottavasti Kerokin ottaa muuton kevyesti, ollaanhan me siellä jo useampi viikko oltu yökyläilemässä, eikä pojalla ole ollut mitään ongelmaa ja kaverin kissan kanssa ovat parhaat kaverukset, sekä rikoskumppanit. 

Viime viikko vietettiin kokonaan puistolassa, sai vähän selvitettyä ajatuksia ja puhuttua asioita, joka oli enemmän kuin tarpeen, mutta tosiaan erään koulupäivän jälkeen, kun tulin kämpille. 
Damon päästänyt Keron ulos huoneesta jonne olin sen jättänyt, sekä avannut toisen huoneen oven.

Lopputulos oli vähintäänkin huvittavan raivostuttava, sillä kaverukset olivat kimppaan levittänyt jaavannut kymmenkunta lankakerä rullaa pitkin asuntoa, sain siinä sitten tunnin käyttää aikaani niiden siivoamiseen. 

Samalla kiroten nuo molemmat maan rakoon, onneksi suurimman osan keristä sai kerättyä takaisin ja paikalleen, eikä näin isompaa harmia aiheutunut kenellekkään. 

Paitsi toki Kerolle, joka paskansi villalankaa seuraavana päivänä. Karman kanssa ei selvästi kannata lähteä leikkimään, ehkä tuokin sen oppii joku päivä. 

Tosiaan toi mun pieni vaahtokarkki täytti 5kk! Painoa pojalla on 11kg, joka jaksaa aina ihmetyttää, olihan Kisbe puolivuotiaana melkein 20kg. 

Pian päästään juhlimaan puolivuotisia. 
Toivottavasti tällä kertaa iloisemmissa tunnelmissa, kuin viimeksi... 

Me myös ilmottauduttiin hajun erittely kurssille, ollaan listassa 7:nä ja koirakkoja otetaan koulutukseen 6:si, joten hyvät mahikset on päästä mukaan.

Semmoinen isokin unelma olisi saada tuosta syöpäkoira tulevaisuudessa, en nähtävästi yhtään pienempää haastetta voinut itselleni antaa. 

Tällä hetkellä ideana on vain opettaa tolle mahdollisimman paljon "hööhöö temppuja." 

Osataan jo arki tottelevaisuudesta: " Istu, maahan, odota" ja näistä turhimmista: " Tassu, toinen, puhu ja pupu." 

Myös ollaan selätetty bussi pahoinvointi, vaikkei Kero vielä osaa rauhoittuakkaan sinne lattialle, muttei myöskään hepuloi, lähinnä vain läähättää ja kurkkii penkin välistä käytävälle. 

Ollaan saatu paljon ihmetystä tuon rauhallisuudesta, se junassa yleensä vain käpertyy lattialle makoilemaan, eikä turhia stressaile, aina on sama kysymys: " Mitä, onko tuo pentu? Niin rauhallinen.."

Myös poikaa ei kiinnosta vieraat ihmiset, aina jos joku tule silittämään tota, niin tuon eleistä ei ole epäselvyyttä, sitä ällöttää kun muut kuin tutut tulevatrapsuttelemaan, ei se karkuun lähde, muttei myöskään nauti tilanteensta. 

Vaikka olen tykännytkin siitä, ettei tuo ole ihmisfani, niin välillä kaipaisi sitä riemua, kun joku oikeasti tulee kehumaan Keroa. 

Sitä vain ei yksinkertaisesti kiinnosta muut kuin tutut ja ennemmin melkein aina, vain mamma. Yleensä ei edes häntäänsäkkään heilauta, tai anna huomiota uudelle ihmisille, joka tulee eteen. 

Tähän mennessä vain kasvattaja on saanut pojasta penturiemun esille, jota on aina yhtä ihana seurata. Pari kaveriakin laukaisee pojassa saman reaktion. 

Vieraita koiria kohtaan ollaan epävarmoja, ensitapaamiset menee yleensä siihen, että tuo haukkuu epävarmasti uudelle tuttavuudelle, eikä heti uskalla mennä katsomaan, mutta tähän mennessä aina nuuhkimisen jälkeen, ollaan oltu kavereita ja leikitty. 

Enkä tosiaan tiiä leikkiikö joku ylempi taho mun kanssa, kun viikon sisään on tullut vastaan kaksi 8viikkoista koiranpentua, ei mulle ei todellakaan tule pentukuumetta, kun vasta toivottavasti, sitten kun Kero on kasvanut aikuiseksi. 

Aina saa toki toivoa, mutta eriasia sitten toteutuuko se.