sunnuntai 9. elokuuta 2015

Puppy Blues

Ihanaa koiranpentu! 

Tätä kuulee melkein jokaisen suusta, kun kerrot hankkivasi koiran, suunnittelet jo valmiiksi kuinka ihanaa aikasi pennun kanssa tulee olemaan. Mietitään harrastuksia, koirakouluja, pentumiittejä, ostetaan tavarat valmiiksi ja valmistaudutaan innoissaan pennun tuloon. 

Entäs, jos se elämä ei menekkään käsikirjoituksen mukaan? Elämääsi kävelee muukalainen, joka vie sänkysi, petisi, tavarasi, kätesi, melkeimpä omistaen sinut. Monelle tuo voi aiheuttaa Puppy Bluesin kaltaisen masennuksen.



Voisin sanoa että 95% varmasti tuntee samoja tunteita kanssani. Pennun suunnittelu oli ihanan stressaavaa, mutta kun se helvetin koira tulikin taloon... 

Luulit lukeneesi tarpeeksi koirakirjoja, kysyneesii kaikki kysymykset, valmistuneesi 100% pennun tuloon, mutta sitten tulee se arki...

Ensiksi iskee inho, vihaat itseäsi, koska et rakastakkaan pentua heti.
 väsymys ja suru kulkevat käsikädessä. Pentu valvottaa öisin, turhaudut riiviön tekosista. 
Sitten tulee suoraan sanottuna epätoivo, yrität kaikkesi muttei tunnu sekään riittävän, tunnet olevasi maailman huonon koiranomistaja. 

Et tunne omistavasi pentua, vaan se sinut. Se ärsyttävä pennun rääpäle, tuntuu pompottavan sinua miten haluaa, käy asioillaan missä-,  ja milloin haluaa. Vaikka tiedät ettei pentu ymmärrä puhetta. Silti saatat jossain vaiheessa huomata, huutelevasi pahuuksia karvapallollesi.


Ei pidä hävetä pinnan palamista, se tapahtuu jokaiselle pennun/koiran omistajalle jossain vaiheessa elämää, siitä pitää puhua! kertoa kasvattajalle tuntemuksistasi, taikka toiselle koiran omistajalle. Etsi semmoinen ihminen, kun tietää tasan tarkkaa mistä sinä puhut. 

Tottakai on niitäkin muka täydellisiä ihmisiä, jotka sortavat sinut maanrakoon: " miksi otit pennun, jos et siitä tykkää?" Puppy Bluesia voisi verrata synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Olet odottanut pentua kuukausi tolkulla, vihdoin kotiutumis päivänä, et enää haluakkaan sitä. 

Et tunne sitä rakkauden tunnetta siihen kamalaan rääpäleeseen, se puree sinua, haukkuu, tuhoaa kaiken sinulle rakkaan. Pentu on loinen talossasi. 

Se pakottaa sinut heräämään aikaisin, menemään sinne kylmälle pihalle aamuyöstä. Pentu arki vie kaikki energiasi, pian huomaat kaipaavasi vanhaa aikaa, kun sinulla ei ollut sitä ihmisen parasta ystävää. 

Mielessäsi saattaa käydä jopa ajatus pennun lupumisesta, haluat ehkä etsiä sille uuden kodin. Jotkut luovuttavat helpommin kuin toiset. Enkä heitä siitä tuomitse, koska kukaan ei voi tietää kestääkö pentu arkea ennen kuin sen kokee. 

Emme synny tähän maailmaan kultalusikka suussa, vaan kaikki pitää oppia pikkuhiljaa, alatte pennun kanssa kasvaa rintarinnan. Opit vastuuta, kasvat henkiseti, kärsivällisyytesi pitenee, alat jopa ehkä pitämään aamuisista nousuista, saatat naurahtaa pennulle kun se onkin tuhonnut tavarasi.

Huomaat pian pitäväsi pennusta, sitten tapahtuu, jotain jota et unohda koko loppuelämäsi ajan.

pentusi kiipeää syliisi, tottelee sinua ensimäisen kerran, pidättää tunnin pidempään kuin viime viikolla. Silloin sisälläsi saattaa tuntua jotain niin pientä, ettet edes tajua mitä, Alat pikkuhiljaa ennakoimaan pennun hädän, alat kuulemaan sen äänen kauas, tiedät miten saat sen lopettamaan. Silloin saattaa rakkaus roihahtaa liekkeihin. 

Joku tulee kehumaan pentuasi kadulla, tapaat uusia ihmisiä, jopa ystäviä pennun avulla. Pian huomaat pennun tehneen sinulle palveluksen. Et olekkaan enää niin yksin. On ihmisiä jotka ymmärtävät tuskaasi. 

Et haluakkaan enää luopua siitä saatanan kätyristä, haluat pitää sen naskalihampaan vierelläsi. Aina hamaan loppuun asti. 

Jos koiranomistajista pitäisi etsiä yksi yhteis piirre, niin se olisi sisu ja päättäväisyys jatkaa, vaikka voimat olisivat lopussa. Raivata lopulta se tie, siihen parempaan aikaan. 

Jossain vaiheessa pentusi onkin aikuinen koira, alat kaipaamaan sitä kamalaa pentu aikaa. Aika kultaa muistot, et enää välttämättä muista kuinka kamalaa se olikaan, mutta silti nautit aikusesta koirastasi täysin siemauksin.
 Älkää siis koskaan luovuttako liian varhain, kyllä se aurinko risukasaankin paistaa!

4 kommenttia:

  1. Oot kyllä ihan oikeassa ajatusten suhteen - välillä kyllä iskee pennun kanssa turhautuminen. Loppupeleissä se oman itsensä tsemppaaminen siinä tilanteessa palkitsee, kun koira esimerkiksi ekan kerran tottelee hyvin tai rupeaa pysymään sisäsiistinä :-)

    Pentuaika on ihanaa, mutta aika aikaansa kutakin - sitten kun koiralla alkaa olla korvat ja jotain ehkä siellä välissäkin, niin se on musta kaikkein antoisinta aikaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Itselläni oli kauhea Puppy blues kun Kisbe tuli taloon.. Silloin tuntui aivan hirveältä. mut nyt ton 4kk kakaran kaa alkaa kaikki sujumaan, kävelee nätisti hihnassa, pysyy vapaana ja on jo melkein sisäsiisti :)

      Poista
  2. Luojan kiitos, mä en oo tuntenut mitään noin vahvaa!
    Pari kertaa ärsytti pikkupentuna se, kun ite tein virheitä, mutta niissäkin koin kaikki tunteet itseäni kohtaan.
    Meidän pentu oli erittäin haluttu ja odotettu ja varmaan se, ettei noin vahvoja negatiivisia tunteita tullut johtuu siitä, että ei asetettu juuri mitään vaatimuksia koiralle. Kotikoiraksi Elvis pääasiassa tuli, ja ihan suunnitelmien mukaan ollaan rauhassa testailtu eri harrastuksia ilman paineita. :)
    Koska eipä se hermostuminen auta - ei sitten yhtään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hienoa kuulla, että jollain on mennyt näin! Mut sehän on vaik kuinka pentua suunnittelee ja varsinkin ensimäistä omaa koiraa. Niin saattaa Puppy blues tulla yllätyksenä, siitä kun ei hirveästi ihmiset puhu tai kerro :D

      Mut mahtavaa et teil on mennyt hyvin <3 Meilläkin alkaa ton natiaisen kanssa pikkuhiljaa asiat järjestymään ^^

      Poista